ranskassakin syödään eineksiä

Noniin täällä sitä ollaan!
Mun perheenvaihto siis tapahtu viime perjantaina ja täällä nyt oon elellyt sellaisen viikon. Perhe vaikuttaa jättimukavalta! Mulla on täällä kaks sisarusta, 15 -vuotias sisko Justine ja 12 -vuotias veli Kentin. Vanhemmat on tosi hauskoja ja heittää tosi paljon vitsejä joita en kyllä aina tajua koska en oo tottunut näiden aksenttiin vielä :-D
Sisarukset soittaa saksofonia ja klarinettia ja asutaan noin 26km mun koulusta eli aamuherätykset on kuudelta ja ens viikolla alotan menemään junalla kouluun. Jos edellinen perhe asu "kaupungissa" ni tää perhe asuu kyllä ihan pusikossa. Meillä on myös kissa, jolla on vaan yksi silmä jostain onnettomuudesta johtuen.
Perjantaina mun edellinen hostisä heitti mut tänne ja heti alussa tuli tosi kotoisa fiilis. Jännitin perheenvaihtoa niin paljon et tärisin tullessa sisälle mut nopeesti selvisin. Heti ekana iltana mentiin meijän pikkusen tuppukylän (täällä on yksi risteys) joihinkin "vuoden aloitusjuhliin" missä toivotettiin hyvää alkanutta vuotta asukkaille. Nopealla vilkauksella ehti huomata ettei näkynyt yhtäkään 14-20 -vuotiasta mun ja mun hostsiskon lisäksi. Noh ei siinä mitään. En nukkunu paljoakaan viikonloppuna kun meille tuli vieraita molempina iltoina mut pääsin pyöräilemään ja pelaaman korista kertaalleen. Nyt arki on aika normaalia ja samaa kun ennenkin, poikkeuksena mm. kuntopallotunti paikallisten mummojen kera, varattu Lontoonmatka perheen kera ja meijän oma karting -auto joka korjattiin ja jolla ajeltiin eilen takapihan hiekkakentällä!

tehtiin pizzaa lauantaina!

meijän kisuli! en osaa tavata sen nimeä :-D

Multa on pariin kertaan kyselty miks vaihan perhettä jos kerran mitään ongelmia ei ole, enkä syitä rupee tänne todella yksityiskohtaisesti kertomaan. Helposti sanottuna ranskan järjestö/aluevalvoja oli lupaillut et tuun puhumaan englantia kotona ja et väistämättäkin vaihdan perhettä kolmen kuukauden jälkeen. No tää aiheutti tietysti närkästystä mun edellisessä perheessä mut kyllähän ne ymmärsi etten mä ole se syypää tähän väärinkäsitykseen ja kun oli alussa kysellyt mun "seuraavasta perheestä" ja vastasin ettei sellasta ole, ni ne luuli etten ymmärtänyt kysymystä. Vanhemmat myös kerto ettei niil vaan ole aikaa tehdä asioita mitä haluaisi, kuten vierailla mun kanssa Bordeauxissa. Ymmärtäähän sen kun niitä lapsia on viisi :-D viimeiseks kiitokseksi tein torstaina makaronilaatikkoa josta ne tykkäs tälläkin kertaa paljon.

sisko lähdössä ajelemaan!

Jos voisin antaa jonkun vinkin tuleville vaihtareille, minnepäin maailmaa ikinä meneekään, ni se ois ehdottomasti et "älä odota mitään". Luin mun kirjottamia tekstejä ja ajatuksia viime kesältä, kun kaikki oli vielä edessä, ja tajusin kuinka erilainen mun vuos on ollut verrattuna siihen mitä odotin. Jokainen vaihtari jonka tunnen, on pettynyt johonkin odottaessaan liikaa vuodeltaan. Älä odota, koska et oikeesti edes tiedä mikä kaikki on mahdollista ja kaikki riippuu tuurista enemmän ku uskookaan. Pitää muistaa, että sosiaalisessa mediassa ihmiset korostaa niitä parhaita puoliaan, eikä kerro sitä miltä tuntuu olla ilman kavereita, koti-ikäväisenä tai kun ei jaksais yhtään mitään. Viitaten blogin nimeen, "elämäni vuosi" ei välttämättä tarkoita, että se olisi paras kaikista vuosista, sillä se on samalla myös huonoin.
Joskus jutellessa kavereille Suomessa, huomaa kuinka tottunut tähän kulttuuriin ja tapoihin nyt on, kuinka loputtomat viinipellot on jo perusmaisemaa ja jonkun vahingossa sanoessa sinutellessa opettajaansa särähtää korvaan. Englantikaan ei oikeen suju ruotsista puhumattakaan. Huomaa myös joskus sen, että kaveri joka ei oo ollu vaihdossa, ei voi ymmärtää miltä susta tuntuu toisessa maassa. Niistä voi tuntua hassulta, kun kertoo miten vaikeeta on tutustua paikallisiin ihmisiin (jotka tuntuu olevan erityisen vaikeita Ranskassa) tai miltä tuntuu lukea ainetta luokan edessä tai saadessaan kehun kielestään. Toisaalta, eihän niiden edes tarvitse ymmärtää, miks pitäisi? Loppujenlopuksihan tää on vaan mun vuosi, ei ne oo kokenu tätä mun kanssa. Palatessa Suomeen kaverit ei välttämättä enää kiinnitä huomioon mun menneeseen 10 kuukauden elämään Ranskassa kun mulle se on ollu niin suuri asia, ettei sitä ihan itsekään ymmärrä. Tää turhauttaa mua välillä niin paljon, etten jaksais enää selostaa kavereille miten täällä menee. Vaikka tää onkin aika normaalia elämää.

PS. Twiittailen siitä sun tästä > @HalmeRonja

hiustenleikkaus hoidettu viikko sitten !

oma huone :)