pikkukylä Azet ja pyreneet

Ihan piti mennä katsomaan et mitä on tullu tehtyä viimeks tänne blogin puolelle, kun ei meinannu muistaa. Se ongelma on täällä, et jos ei kirjota minnekään ylös ohjelmia ni seuraavana päivänä on ehtiny jo unohtaa edelliset. Nytkään kun ei oo kalenteria ni en muista et mitä on tullu tehtyä, joten vaikea selittää mut yritän kuitenkin. Tällä hetkellä hengailen Marien huoneessa sen ja Benoîtin (joka täyttää lauantaina kahdeksan) kanssa kuunnellen musaa, ku alakerrassa on 30 aikuista rukoilemassa. Tää on toka kerta, kun meille tulee jotain aikuisia viettämään jotain rukousiltaa, viimeks olin omas huonees ja skypetin, kun viereisestä huoneesta kuuluu laulua ja välillä hiljaisuutta rukousten takia. Multa kysyttiin et miksen jää kotiin siks aikaa ku perhe käy kirkossa, mut Exploriuksen haastattelussa multa kysyttiin oonko valmis uskonnolliseen perheeseen ja oon tosi ilonen että vastasin kyllä. En siks, et antaisin hyvän vaikutelman, vaan siks et halusin oppia toisesta kulttuurista mahdollisimman paljon, halusin avata silmät uudelle. Ja näin se onnistuu. Tästä pääsee mun edelliseen postaukseen, mitä en linkannut facebookkiin ollenkaan, kuvia St Emilionista, missä oltiin lukion Secondien kanssa ryhmäytymispäivässä. Viiniä viinin perään ja unelmakylä ihanan sään kera, kaikin tavoin taivaallista.   
LISÄYS: jos en oo vielä sanonu, ni ton mun katolisen koulun eron "normaaliin" huomaa kuumina päivinä, kun alle polvipituset shortsit ja hameet on kiellettyjä, oon käyttäny mun kolmia shortseja ehkä kerran. Ja ihan normaalia on kans, et kesken tunnin joku opettajista tulee mainostamaan lauantaina olevaa kirkkoa :-D

Viikonlopun olinkin perheen isän ja lasten kanssa Azet -nimisessä pikkukylässä Pyréneeillä, eli Espanjan ja Ranskan välisillä vuorilla! Meijän perheen mökki on siellä ja ajettiin sinne sellaset neljä tuntia ja koska kerran pelästyin läheltä mennyttä autoa ni isä luulee että pelkään olla sen kyydissä. Rupes heti kyselee et pelkäänkö kotonakin autossa :-D 

mutjoo, ei tehty oikeen mitään viikonloppuna, luin mun kirjaa ja käveltiin vuorien keskellä. Elämä tääl ei oo aina nii helppoo ku miltä vaikuttaa, mut oon isommilta ongelmilta välttynyt. En pysty sanomaan, että mulla ois vielä ystäviä täältä, enkä et osaisin ranskaa. Tuntuu, et mun ranskantaito ei parane ollenkaan, vaikka väärässähän mä oon. Ainoot kaverit koulusta tuntuu olevan vaihtarit, lohdutellaan toisiamme sanomalla et kyl me viel jokupäivä osataan ranskaa, jokupäivä meki hengataan paikallisten kanssa. Älkää huolestuko, tällästä tää on varmaan kaikilla. Elämä helpottuu vielä, eikä tääl oo huono olla -ei tosiaan. Mun ihana perhe korvaa kaiken ja mun kultaakin kalliimmat sisko ja veli. Sisko varsinkin tekee niin paljon mun eteen etten voi ees käsittää.

kun tyyli on "en tiiä mitä tulee tapahtuu"

mun veli Raphaël :) meil on oma klikkaus sen kaa johon kuuluu vaik mitä taputuksii XD

Eli toisin sanoen normaalia elämää täälläpäin! Pahoittelen postauksien sekavuutta :-) Tietysti on hetkiä, jollon haluis hautautuu maan alle ja nousta ylös ja olla kaverien ympäröimänä ja puhua hyvää ranskaa mut kyl se siitä. Kahen viikon päästä Bordeauxiin shoppailemaan ja ollaan alotettu ranskankielisten kirjojen lukupiiri vaihtarien kesken. Elämä hymyilee vielä takasin mulle.